Aro, Olli:Elän hengityslaitteessa. Reportaasi eräältä rintamalta. Otava 1964. Kirja on erinomaisen hauskasti kirjoitettu kuvaus aikuisen hengityshalvautuneen elämästä ja hengityshalvautuneiden yhteistöstä Auroran sairaalassa 1950 -luvulla. 

Farrow, Mia: Helmikuun perhonen. Elämäkerrassaan saippuasarja Payton Placesta tuttu näyttelijä kertoo polion vaikutuksista omaan elämäänsä. Kirjassaan The Polio Paradox, Richard Bruno kertoo Mian kamppailusta polion myöhäisoireiden kanssa. 

Komsi, Annikki: Kuin veteen piirretty viiva. SLEY-kirjat 1980. Poliotarinoiden nimimerkki "Kukkakauppias" kertoo eläväisesti elämästään: lapsena sairastetusta poliosta, keuhkotaudista ja ja tilapäisestä sokeudesta. Erityisesti sairaalajaksot olivat niin eläviä, että maailmaan oli helppo sukeltaa. Annikin toinen kirja "Siipeni hennot ja murtuneet" keskittyy kertomaan tubi-parantolan elämästä.

Hengityslaitepotilaat: Juhlajulkaisu Hengityshalvauspotilaat  ry 5O - vuotta. 2006. Polion sairastaneet perustivat yhdistyksen, mutta nyttemmin jäsenistössä on yhä enemmän muista syistä hengitysapua saavien kertomuksia. Kirjassa on kaksi poliotarinaa. Kirjassa avartavia kuvia.

Pöyry, Sirkka: Aikalampi. 2008. Kirja kertoo neljän Raajarikkoisten koulua käyneen polioselviytyjän tarinan. Sinikka Pöyry on Leila Pätärin kaksoissisar, joten Leilan tarina tulee kerrottua sisaren suodattamana. Mukana ovat myös Leilan aviomies Arto ja tämän luokkatoveri Topi E. Neljäs tarina on Pirjon, joka johon Sinikkakin ehti tutustua kouluaikoina. 

Rajanummi, Vieno. Jätä ovi auki. 1964

Sjövall, Gunilla & Könkkölä, Maija: Ihmisen tie. Matkalla Anneli Westerisen kanssa. Kynnys 1988.

Vilkkonen, Lauriina: Siipipyörillä. WSOY 2000. Osittain kuvitteellinen romaani tunnetun suomalaisen poliovaikuttajan elämästä. Tapahtumapaikkana on Aurinkorannikko. Todentuntunen kuvaus lähiomaisen kertomana perustuu tarkkoihin elämäkerrallisiin tosiasioihin. Polion itse kokenut lukija tunnistaa aidon kertomuksen.

 

© Suomen Polioliitto ry ja poliotarinoiden kirjoittajat

POLIOTARINOITA.NET